Teksti perustuu Sosiologia-lehdessä 1/2017 julkaistuun artikkeliin Jätehallinta ja ympäristönsuojelu.
Suomalainen jätepolitiikka on murroksessa, jossa yhä kasvavien jätemäärien aiheuttamia ympäristöongelmia on alettu ratkoa talouden kysymyksenä. Muutosta vauhdittaa EU:n pyrkimys siirtyä kiertotalouteen, jossa materiaalit ja niihin sitoutunut arvo pyritään säilyttämään kierrossa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa katsotaankin olevan miljardien kasvupotentiaali, jonka hyödyntämiseksi jätehuoltoa kehitetään Suomessa jatkuvasti.
Yhdyskuntajätteen osalta materiaalien hyödyntämisen tehostamisessa kansalaisilla on tärkeä rooli, sillä merkittävä osa yhdyskuntajätteestä syntyy kotitalouksissa. Jätehuollon kiristyvien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää siis kotitalouksien osallistumista ja sitoutumista. Kotitalouksia opastetaan ja velvoitetaan jätteiden lajitteluun ja vähentämiseen, mutta osana kiertotalouden kokonaisuutta niille näyttää jäävän maksajan rooli riippumatta siitä, kuinka paljon ne jätettä tuottavat tai kuinka tarkkaan jätteensä lajittelevat.
Artikkelissamme (Sosiologia 1/2017) kysymme, millaiseen toimintapoliittiseen näkemykseen jätteestä suomalainen jätepolitiikka perustuu ja millaisia seurauksia tällä on alueellisen jätehuollon toteutuksessa sekä kansalaisten arjessa. Kolmivaiheisessa analyysissamme tarkastelimme jätteeseen kytkeytyviä hallinnallisia prosesseja valtakunnan poliittisen päätöksenteon ja Lapin alueellisen jätehuollon organisoimisen tasoilla sekä lappilaisten kuluttajien asemoitumisena suhteessa jätteeseen ja jätehallinnan tavoitteisiin. Tutkimusaineistonamme olivat kansalliset jätelaki- ja lainvalmisteluasiakirjat sekä Lapin jätehuoltoa käsittelevät lehtikirjoitukset Suomen Euroopan unionin jäsenyyden ajalta.
Suomalainen jätepolitiikka on käynyt läpi huomattavia muutoksia koko Suomen EU-jäsenyyden ajan, mutta läpileikkaavana teemana on ollut pyrkimys vähentää jätteen määrää ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemiseksi. Samalla on haluttu turvata Suomen kilpailukyky ja työllisyys. Jätepolitiikassa kierto- ja materiaalitalous ovat käsitteinä mahdollistaneet jätteen ympäristö- ja taloussuhteiden tarkastelun samanaikaisesti, jolloin on voitu sovittaa yhteen moniin suuntiin vetäviä intressejä ja päätyä toteuttamiskelpoiseen poliittiseen johtopäätökseen.
Jätehuollon alueelliset käytännön ratkaisut muotoutuvat valtakunnallisesti määriteltyä ratkaisua tulkitsemalla ja soveltamalla. Jätehuollon kiristyviin ympäristötavoitteisiin on monissa kunnissa vastattu jätteenkäsittelyä keskittämällä ja järjestämällä kuljetus liiketoimintamallin mukaisesti toimivien jätehuolintayritysten avulla. Lapissa jätehuollon lakisääteisistä palvelutehtävistä huolehtii pääasiassa kolme kuntien yhteisesti omistamaa jäteyhtiötä.
Maakunnallisessa jätehuollon organisoimisessa jäte näyttäytyy hallinnallisena ongelmana, joka on ratkaistava mahdollisimman helposti, tehokkaasti ja ennen kaikkea ”kokonaistaloudellisesti”. Toteuttamiskelpoisen jätehuollon lähtökohtana on siis kustannustehokkuus. Myönteiset ympäristötavoitteet nähdään puolestaan taloudellisesti hyvin suunnitellun, organisoidun ja toteutetun jätehallinnan seurauksena, ei päämääränä sinällään. Tässä jätetaloudeksi nimittämässämme maakunnallisessa jäteongelman ratkaisussa ympäristö on alistettu talouden sisään sillä oletuksella, että kokonaistaloudellisesti kannattava jätehallinta on myös ympäristöllisesti kestävää. Liiketoimintamallin omaksuminen on johtanut kuitenkin ristiriitaiseen tilanteeseen, kun ympäristön suojelun kannalta tärkeä jätemäärien väheneminen muuttuukin talouden tuotto-ongelmaksi ja jätteestä voi tulla pulaa. Jäteyhtiöiden toiminta on riippuvaista tasaisista jätevirroista ja vähentynyttä jätemäärää joudutaan kompensoimaan kuluttajien jätemaksuja korottamalla.
Jätehuollon organisoiminen ja erityisesti jätemaksut suhteessa jätehuollon ympäristöllisiin tavoitteisiin ovatkin herättäneet Lapissa paljon keskustelua. Kuluttajakansalaisille jäte määrittyy edelleen jonakin, jota on ympäristönsuojelullisessa mielessä liikaa ja jonka määrän vähentämiseen jätehuollon pitäisi tähdätä. Kun kansalaisia ei palkita jätteiden omaehtoisesta vähentämisestä ja ekologisista valinnoista, vaan päinvastoin ”rangaistaan” kovenevin jätemaksuin, jätehuollon päämäärät ja oikeutus asettuvat kyseenalaisiksi.
Kierto- ja materiaalitalouden käsittein muovatun jätehallinnan toiminnan edellytys on, että kotitaloudet toteuttavat jätepolitiikan mukaisia jätteen lajittelun ja kierrätyksen käytäntöjä eli tuottavat jätettä jätehuollon tarpeisiin. Vaikka kiertotalous mahdollistaa jäteongelman ratkaisemisen maakunnallisella tasolla jätetaloudellisesti riittävän yhdenmukaisin kriteerein, se ei kokonaan kykene poistamaan jätehallinnan sisäistä ristiriitaisuutta eikä siksi saa erilaisia toimijoita asettumaan sen tueksi. Analyysimme osoittaa, että jätehuollon maakunnallinen ratkaisu ei ole saanut kansalaisten hyväksyntää, eivätkä he siksi ole sitoutuneet jätehallinnan subjekteiksi toteuttamaan jätepolitiikan mukaisia jäteaskareita.
Jarno Valkonen, Veera Kinnunen, Heikki Huilaja, Johanna Saariniemi, Reetta Näsi, Riitta Uusisalmi & Janne Honkasilta