Westermarck-seura

Westermarck-seura (virallisesti The Westermarck Society ry.) on suomalainen sosiologian alan tiedeseura.

Edward Westermarckin muistoksi vuonna 1940 perustetun yhdistyksen tehtävä on edistää sosiologian tutkimusta Suomessa. Yhdistys pyrkii täyttämään tehtävänsä järjestämällä esitelmiä, vuotuista Sosiologipäivät -konferenssia ja lisäksi seminaareja sekä opetusta, jotka liittyvät sen toiminta-alaan. Vuodesta 1964 alkaen seura on kustantanut ja julkaissut neljästi vuodessa ilmestyvää Sosiologia-journaalia, joka on maamme johtava yhteiskuntatieteellinen aikakauslehti. Vuodesta 2018 alkaen yhdistys on kustantanut myös Ilmiö-verkkomediaa, jonka tehtävä on popularisoida sosiologista tutkimusta.

Seura kiinnittää huomiota yhteiskuntatieteiden, erityisesti sosiologian ja sosiologien asemaan yhteiskunnassa ja osallistuu keskusteluun sosiologian opetuksesta yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja muissa oppilaitoksissa. Seura edistää yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen huomioon ottamista yhteiskunnallisessa keskustelussa ja suunnittelee ja tukee sosiologista tutkimusta sekä vaikuttaa tiedepolitiikkaan. Seura pitää monin tavoin yhteyttä myös kansainvälisiin sosiologisiin tiedeyhteisöihin, verkostoihin ja tutkijoihin. Lisäksi yhdistys on tallettanut Edward Westermarckin kirjallista jäämistöä ja siten edistänyt hänen elämäänsä ja työtänsä koskevaa tutkimusta.

Liity jäseneksi tästä

Kirjaudu jäsenrekisteriin tästä

Yhdistyksen säännöt