Kirjoitus perustuu Helena Blombergin puheenvuoroon Sosiologia yhteiskunnassa -keskustelutilaisuudessa 4.3.2015.
Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen yhteishankkeessa on tutkittu kansalaisten ja hyvinvointivaltion katutason työntekijöiden käsityksiä toimeentulotukiasiakkuudesta. Katutason työntekijöitä tutkimuksessa olivat kuntien sosiaalityöntekijät ja Kelan käsittelijät, joille molemmille on kaavailtu keskeistä asemaa toimeentulotuen käsittelyssä. Eduskunta päätti 12.3.2015, että perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirretään Kansaneläkelaitokselle. Tarveharkintaisin osuus säilyy kuitenkin osana kunnallista sosiaalityötä. Uudistus tulee näillä näkymin voimaan vuonna 2017.
Julkinen ja akateeminen keskustelu toimeentulotuesta voidaan pelkistetysti jakaa yli- ja alikäyttökeskusteluun, jotka molemmat kertovat toimeentulotukijärjestelmässä havaituista ongelmista. Ylikäyttökeskustelu käsittelee järjestelmän kannustinvaikutuksia ja väärinkäytöksiä: siinä siis ajatellaan, että tukia käytetään liikaa tai turhaan. Alikäyttökeskustelun keskiössä on ollut puolestaan toimeentulotukijärjestelmän tarveharkintainen, leimaava ja byrokraattinen luonne sekä alikäyttöongelmat ja niiden syyt: kyse on ongelmista tarvittavan ja oikeutetun tuen saatavuudessa.
Tarkastelemme, 1) miten asiakkaat, muut kansalaiset ja hyvinvointivaltion katutason työntekijät suhtautuvat toimeentulotukiasiakkuuteen. Tutkimme, 2) miten edellä mainitut ryhmät poikkeavat tosistaan. Lisäksi tarkastelemme, 3) miten yksilön ideologia ja sosiodemografiset tekijät kytkeytyvät näihin käsityksiin. Käytämme kahta kyselytutkimusta vuosilta 2011 ja 2012.
Enemmistö kansalaisista liitti toimeentulotukeen alikäytön (63 %) ja häpeän (71 %). Vähemmistö heistä arvioi järjestelmään kytkeytyvän ylikäyttöä (34 %) ja asiakkaiden olevan laiskoja (36 %). Vastaajista ne, joilla oli asiakaskokemuksia toimeentulotukijärjestelmästä, eivät eronneet käsityksistään muista kansalaisista. Myös enemmistö katutason työntekijöistä, eli kelalaisista ja sosiaalityöntekijöistä, liitti toimeentulotukeen alikäytön ja häpeän. Vähemmistö heistä arvioi järjestelmään kytkeytyvän ylikäyttöä ja asiakkaiden olevan laiskoja. Erityisen vähän ylikäyttö- (11 %) ja laiskuusväittämiä kannattivat sosiaalityöntekijät (7 %).
Kansalaisten käsitykset siitä, että toimeentulotukeen liittyy alikäyttöä ja häpeää, olivat yhtä yleisiä kuin 1990-luvulla. Puolestaan arviot siitä, että toimeentulotukeen liittyy ylikäyttöä ja laiskuutta, vaikuttavat vähentyneen. Tulostemme mukaan ”ylikäyttö- ja laiskuuskäsitykset” eivät ole yhtä suuri järjestelmän legitimiteettiongelma kuin ne ovat olleet aikaisemmassa tutkimuksessa.
Toimeentulotukeen kytkeytyy nykyään enemmän kontrollia aktivoinnin ja sanktioiden muodossa kuin 1990-luvulla. Vaikka ”ylikäyttö” kuuluu myös 2010-luvun julkiseen keskusteluun, ihmiset ovat mahdollisesti tietoisia hyvinvointivalion lisääntyneistä sanktioista ja kontrollitoimista. Julkisessa keskustelussa on ollut esillä myös toimeentulotuen matala taso ja ylipäätään perusturvan riittämättömyys. Täten käsitykset toimeentulotuen saannin ja sen varassa elämisen suhteellisesta helppoudesta eivät ehkä elä niin voimakkaasti ihmisten mielissä kuin aikaisemmin. Samalla kuitenkin häpeä ja alikäyttö ovat edelleen keskeisiä asiakkaiden, kansalaisten sekä katutason työntekijöiden käsityksissä toimeentulotukiasiakkuudesta.
Helena Blomberg, Johanna Kallio & Christian Kroll