Helsingin Sosiologipäivät (4.–6.3.2015) käynnistyivät eilen “Ajan merkit – Sosiologia yhteiskunnassa” -keskustelutilaisuudella Tiedekulmassa. Tilaisuudella haluttiin edistää sosiologisen tiedon leviämistä laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja viisi tilaisuudessa esiteltyä tutkimusta olivat poimintoja 700:n osallistujan työstä.
Itä-Suomen yliopiston huono-osaisuuden kasautumista käsittelevästä tutkimushankkeesta kertoi Maria Ohisalo, jonka mukaan tutkimuksen on päästävä rekisteriaineistoja ja puhelinhaastatteluja syvemmälle, jotta todella huono-osaisimmat tavoitetaan. Suomessa on vähintään 400 ruoka-apua jakavaa toimijaa. Jopa ne, joille ruoka-apu on toimeentulon kannalta välttämätöntä, kokevat kyselytutkimuksissa pärjäävänsä elämässä kohtalaisesti, koska niin on tapana sanoa. Tietylle ihmisjoukolle kuitenkin kasautuu useita huono-osaisuuden tekijöitä: työttömyyttä, asunnottomuutta, nälkää, masennusta ja yksinäisyyttä, jotka ruokkivat toisiaan. Tämä herättää väistämättä kysymyksen toimeentuloturvan tavoitettavuudesta ja jalkautuvan sosiaalityön tarpeesta Suomessa.
Johanna Kallio myöskin Itä-Suomen yliopistosta puhui toimeentulotukiasiakkuudesta niin asiakkaiden, kansalaisten kuin sosiaalityöntekijöidenkin näkökulmasta. Enemmistö niin kansalaisista kuin sosiaalityön ammattilaisistakin näki hyvinvointipalvelujen alikäytön suurempana ongelmana kuin sen ylikäytön: pulmana on siis enemmänkin se, etteivät turvaa saa kaikki tarvitsijat, kuin se, että se passivoisi tai sitä käytettäisiin turhaan.
Lotta Haikkola (Helsingin yliopisto) käsitteli erityisesti työttömiä koskevaa aktivointipolitiikkaa. Esimerkiksi nuorisotakuuta käsittelevien puheiden korulauseissa estetään syrjäytymistä eikä “ketään jätetä ulkopuolelle”. Aktivointitoimien toinen puoli on kuitenkin sanktiointi ja kontrollointi: osallistuminen ei ole vapaaehtoista vaan pakollista, sosiaalitukien menettämisen uhalla. Yleisesti kaikille kuuluvasta sosiaaliturvasta siirrytään vastikkeellisuutta kohti. TE-toimistojen nuorten asiakkaiden arjessa näkyy aktivointipolitiikan tavoitteiden ja nuorten tavoitteiden ristiriita: työntekijät pyrkivät vain saamaan nuoren mihin tahansa koulutukseen, harjoitteluun tai muuhun “aktivointiin”, vaikkei se oikeasti johtaisi siihen suuntaan, johon nuori pyrkii. Yksittäiset nuoret kantavat harteillaan sanktiopolitiikan vaikutuksia.
Olli Pyyhtinen ja Turo-Kimmo Lehtonen Tampereen yliopistosta tutkivat nuoria roskisdyykkareita, joille dyykkaaminen on elämäntapa, ei välttämättömyys. Se on ideologinen, poliittinen ja yhteisöllinen teko. Roskisdyykkarit kritisoivat luonnonvarojen tuhlausta, mutta samalla heidän kokemansa ilo löydöistä ja rahan säästämisestä muistuttaa kuluttamisen logiikkaa. Dyykkarit ovat tavallaan kulutusyhteiskunnan loisia, mutta loisia, jotka toivovat, ettei heitä tarvittaisi. Samalla he tuovat esiin jotain olennaista kulutusyhteiskunnasta: esimerkiksi sen, miten kaupoissa jatkuvasti vedetään “puhtaan” ja “likaisen” rajaa poistamalla epäkelvot tuotteet. Dyykkarit tekevät samaa rajanvetoa uudelleen roskakatoksella lajitellessaan jo kerran poistetut tuotteet käyttökelpoisiin ja kelvottomiin, he vain vetävät rajan eri kohtaan. Dyykkarit myös pitävät roskisalueiden puhtaudesta huolta erittäin tarkasti, jotta dyykkaus voisi jatkua.
Olli Herranen ja Juha Koivisto Tampereen yliopistosta puhuivat Marxin ja Keynesin kapitalismin ja työttömyyden käsitteellistyksistä, joita voidaan soveltaa esimerkiksi finanssi-instrumenttien historialliseen analyysiin. Esityksiä seuranneessa keskustelussa käsiteltiin tutkijoiden ja toimittajien suhdetta sekä sitä, miksi taloustieteilijät saavat äänensä kuuluviin nykymediassa sosiaalitieteilijöitä paremmin.
Hyviä Sosiologipäiviä osallistujille! Toivotamme uusia ajatuksia herättäviä ja vanhoja eteenpäin vieviä keskusteluja. Sosiologia-lehti päivystää yliopiston päärakennuksen aulassa, tervetuloa moikkaamaan.
Tuukka Yläanttila