Ikääntymistä ja hoivaa käsittelevässä työpajassa puhuttivat hoitotyö ja hoivarobotit

Tieteiden yössä Helsingissä 18.1. puhuttiin hoivan tulevaisuudessa ikääntyvässä Suomessa. Tilaisuuden järjesti vastikään Suomen Akatemian rahoituksen saanut ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö AgeCare.

Uusi tutkimusyksikkö halusi aloittaa työnsä kutsumalla myös omien tutkijapiiriensä ulkopuolisia ihmisiä kertomaan näkemyksiään siitä, miten ikääntymistä ja hoivaa tulisi tutkia. Työpaja aloitti samalla Westermarck-seuran isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevän keskustelutilaisuuksien sarjan.

Tilaisuuden aloitti Emilia Leinonen esittelemällä erilaisia kotona asumisen ja laitoshoidon väliselle janalle asettuvia ratkaisumalleja. Hoivapolitiikassa on pidetty lähtökohtana sitä, että laitoshoitoa kannattaa vähentää – toisaalta siksi, että se on kallista, toisaalta, koska ihmisten myös oletetaan haluavan asua omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Kodin ja laitoshoidon välille asettuvat ratkaisut myös vaihtelevat sen osalta, onko kyseessä yhteiskunnan tarjoamat tai rahoittamat vaihtoehdot erilaisiin hoivan tarpeisiin, kuten perhehoitokodit, vai ihmisten tapa itse ennakoida tulevaa hoivan tarpeen kasvuaan, kuten erilaisissa yhteisöasumisen muodoissa.

Leinosen jälkeen Antero Olakivi käsitteli hoitajapulaan esitettyjä ratkaisuja. Huoltosuhteen heikkenemiseen on vanhustenhoidossa esitetty avuksi muun muassa koulutusvaatimusten laskua, työn organisoinnin kehittämistä ja työvoiman rekrytointia ulkomailta. Olakivi toi kuitenkin esiin, että hoitajapula ei johdu pelkästään ikärakenteesta, vaan taustalla on myös koulutettujen hoitajien hakeutuminen muihin töihin, mihin syynä on toistuvasti tutkimuksissa tullut esiin työn kuormittavuus.

Kolmannessa alustuksessa Lina von Aerschot puhui hoivaroboteista: millaisiin tarpeisiin niitä on kehitetty ja miten niiden käyttäjät suhtautuvat robotteihin. Robottien on toivottu osaltaan olevan vastaus lisääntyvään hoivan tarpeeseen. Von Aerschot näki lupaavimpana kehityksenä robottien käytön monitoroinnissa ja etäläsnäolossa. Teknisen kehityksen osalta kuitenkin tilanne, jossa merkittäviä osia hoivatyöstä tai jopa hoitajien tarve kokonaan voitaisiin korvata laitteilla, on vielä vuosien, ellei vuosikymmenien päässä eikä välttämättä toivottavaa.

Keskustelussa puhuttivat hoivarobottien käyttötarkoitukset. Teema nosti esille myös tutkimusryhmän kysymyksen ikään ja vanhuuteen liitetyistä merkityksistä. Harvoin kuulee esimerkiksi esitettävän, että lastenhoidossa voitaisiin korvata ihmisen läsnäolo roboteilla, tai että syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kannattaisi auttaa sosiaalisilla roboteilla. Vanhusten hoidossa eniten mediahuomiota ovat kuitenkin herättäneet juuri sosiaalisiin tarpeisiin kehitetyt silitettävät hyljerobotit. Vastaavasti kotona asumista ja laitoshoitoa punnitessa usein otetaan annettuna ajatus siitä, että ikääntyneet ihmiset ovat kiintyneet tiettyyn kotipaikkaan, eivätkä voi enää muodostaa kotia muualle.

Hoitajapulan syyt ja ratkaisut myös herättivät keskustelua. Esitetyt ratkaisut esimerkiksi koulutusvaatimusten alentamisesta tai työvoiman houkuttelusta ulkomailta eivät ole yhtä toimivia, jos hoitajapulan syynä onkin koulutetun työvoiman väsyminen työhönsä. Koulutus myös antaa resursseja toimia työssä. Esimerkiksi vaikeasti muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon takaaminen vaatii ammattitaitoa eikä pelkkää läsnäoloa.