Teksti perustuu Sosiologia-lehdessä 1/2018 julkaistuun artikkeliin.
Kun poliitikot ja muut yhteiskuntapolitiikan toimijat puhuvat nuorista, ovat tyypillisiä aiheita uudenlaista yhteisöllisyyttä ja toimijuutta toteuttavat ’diginuoret’, syrjäytyneet, syrjäytyvät ja syrjäytymisvaarassa olevat huolta aiheuttavat nuoret, sekä nuoret sukupolvet tulevaisuuden vastuunkantajina. Vastikään julkaistussa Kansanvallan peruskorjaus, kaikki voimavarat käyttöön -raportissa käsitellään nuoria juurikin näistä näkökulmista.
Raportissa ehdotetaan suoran demokratian edistämistä niin, että diginuorten taitoja hyödynnettäisiin yhteiskunnan kehittämistyössä – digitaalisten, suoran demokratian palveluiden luomisessa. Nuorten työkyvyttömyys ja eläköitymiskehitys huolestuttavat raportin kirjoittajia Liisa Hyssälää ja Jouni Backmania. He näkevät, että nykytahdilla menetetään valtava määrä työvuosia. Raportissa nostetaan esiin myös nuorten rooli tulevaisuuden vastuunkantajina, jotka rahoittavat palveluita vanhenevalle väestölle sekä omaksuvat uusia teknologisia innovaatioita ja ympäristöystävällisempiä elintapoja. Iästä riippumattomalla toimintakyvyllä viitataan etenkin ikääntyvään väestöön, joka voisi kirjoittajien mukaan osaltaan kantaa enemmän vastuuta tulevaisuudesta.
Sitran ammattipolitiikoilta tilaaman selvitystyön yleisenä tavoitteena oli löytää keinot, joilla Suomesta tehdään (jälleen) demokratian mallimaa. Selvitystyöstä Backmanin kanssa vastannut Hyssälä tarkoittaa tällä kaikkien suomalaisten osallistumista, kuulluksi tulemista ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. He etsivät näkemyksiä kansalaisten osallistumisen edistämiseen haastattelemalla 106 keskeistä vaikuttajaa, kuten eri alojen virkamiehiä sekä työmarkkina- ja elinkeinoelämän johtajia.
Hyssälän mukaan demokratian mallimaaksi tuleminen vaatii systeemistä muutosta, muun muassa eduskunnassa, puolueissa, valtioneuvostossa, ministeriössä, järjestöissä ja yliopistossa (Politiikkaradio.fi 10.3.2018). Kansanvallan peruskorjaus -selvityksen pohjalta tehdyt toimenpide-ehdotukset keskittyvätkin juuri puolueisiin, eduskuntaan ja valtioneuvostoon. Kun huomio kohdistetaan tähän tapaan rakenteisiin, jää kansalaisten arkinen toimijuus helposti institutionaalisten uudistusehdotusten varjoon – puhumattakaan nuorista kansalaisista, jotka eivät kuulu näiden instituutioiden piiriin toimijoina pääasiassa lainkaan.
Selvityksessä viitataan toisaalta myös Sitran megatrendeihin, joista yhtenä mainitaan demografinen muutos. Tämän megatredin mukaan toimintakyky saattaa tulevaisuudessa olla ikää merkittävämpi tekijä. Yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseen voisi osallistua entistä laajempi joukko eri ikäisiä kansalaisia, joilla on toisiaan täydentävää tietotaitoa ja erilaisten elämäntilanteiden tarjoamia toiminnan mahdollisuuksia. Tämän näkökohdan olisi suonut suuntaavan selvityksen tekijöiden huomiota enemmän nuorten toimijuuteen – tässä ja nyt, osana yhteiskuntaa, digitaalisissa ja fyysisissä elinympäristöissä, erilaisista toimijapositioista käsin. Selvitys ei kuitenkaan päädy juurikaan pohtimaan sitä, miten nuoret toimivat aktiivisina kansalaisina arjessaan ja vaikuttavat elinympäristöjensä asioihin.
Vaikka nuorten vaikuttamisen tavat ja muodot ovat toisinaan erilaisia kuin aikuisilla, eivät he ole yhteisöllisesti vähemmän aktiivisia kuin muut ikäluokat – ehkäpä jopa päinvastoin. Demokraattisen yhteiskunnan kannalta nuorten arkinen toimeliaisuus on vähintään yhtä olennaista kuin instituutioiden kautta toteutuva poliittisuus, mikä jää usein huomaamatta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nuorten arkipoliittista toimijuutta eivät sivuuta ainoastaan poliitikot ja muut ’keskeiset vaikuttajat’, vaan myös politiikan toimittajat ja tutkijat.
Yleisradio julkaisi huhtikuun alussa nuoria koskevassa uutisosiossaan itse tekemänsä selvityksen tuloksia nuorten suhteesta politiikkaan (YLE 1.4.2018). Kyseessä oli puoluekannatuskysely ja kohderyhmänä nuoret aikuiset (18–34 vuotiaat). Kyselyn pohjalta tehtyyn uutiseen oli pyydetty kommentaattoriksi politiikan tutkija Heikki Paloheimo, jonka näkemysten kautta pyrittiin avaamaan nuorten suhdetta politiikkaan. Haastattelussa tuodaan yhtäältä esille nuorten kiinnostusta ja aktiivisuutta muuhun kuin puoluepoliittiseen toimintaan, mutta samalla kaiken muun kuin puoluepolitiikkaan liittyvän toimeliaisuuden poliittisuus kiistetään. Paloheimo puhuu kotien ja koulujen epäpolitisoitumisesta, jolla hän viittaa siihen, että puoluepolitiikka ei ole kummassakaan nykyisellään vahvasti läsnä puheenaiheina tai käytäntöinä.
Puolueistako politiikassa siis on erityisesti kysymys – vakiintuneista rakenteista, valtion ja kuntien johtamisesta, ylikansalliseen julkishallinnolliseen yhteistyöhön osallistumisesta? Nähdäksemme tämä pelkistää poliittisuuden aivan liian kapeaan rakoseen. Laajemmassa katsannossa politiikassa on kysymys ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskuntien elämästä. Politiikan tutkija Hannah Arendt on muotoillut poliittisen elämän keskeiset haasteet ja tavoitteet mainiosti: kysymys on erilaisten mutta yhdenvertaisten ihmisten yhdessä elämisestä.
Kapea ymmärrys nuorten poliittisuudesta näkyy myös kyselytutkimuksissa, joilla heidän asenteitaan, näkemyksiään ja toimijuuksiaan pyritään kartoittamaan. Sosiologia-lehdessä julkaistussa tutkimusartikkelissamme Opittua käsitteistöä vai koettua yhteiskunnallisuutta? Pohdintoja nuorten kansalaisuudesta politiikkakyselyjen valossa tarkastelemme kolmessa laajassa kyselyssä käytettyjä lomakkeita, niillä tuotettuja aineistoja ja näistä tehtyjä tulkintoja. Havaitsimme kyselyjen vaikuttuneen vahvasti demokratiavajeen ajatuksesta, johon liittyy käsitys poliittisen sitoutumattomuuden kasvusta nuorten ikäluokkien piirissä. Kyselyjen tavoitteena ei selvästikään ollut arkipoliittisen todellisuuden näkyväksi tekeminen. Niissä keskityttiin pääasiassa nuorten jokapäiväisen elämän kannalta melko kaukaisiin yhteiskunnallisen toiminnan ulottuvuuksiin. Myös analyyseissä tuloksia tulkittiin varsin perinteisistä näkökulmista. Tämä saa nuoret näyttämään passiivisilta ja välinpitämättömiltä. Poikkeuksen tässä katsannossa muodosti Unicefin kysely, joka toi esille monenlaisia arkipäiväisiä asioita.
Artikkelimme käsittelee nuorten poliittista toimijuutta eletyn kansalaisuuden näkökulmasta. Tässä Engin F. Isin’n (2009) ajatteluun perustuvassa katsannossa kansalaisuus nähdään kolmen ulottuvuuden kautta: aseman, käytäntöjen ja tekojen. Asemalla Isin tarkoittaa perinteistä näkökulma, jossa kansalaisuus mieltyy valtioperustaisina statuksina, joiden pohjalta ihmisillä on erilaisia oikeuksia poliittisissa yhteisöissään. Käytännöillä Isin viittaa lakisääteisiin, pitkälti institutionalisoituihin kansalaisuuden toteuttamisen rakenteisiin ja toimintoihin, joita toteutetaan esimerkiksi vaalien, kuulemistilaisuuksien ja mielenosoitusten muodossa. Kansalaisuuden teot sen sijaan liittyvät asemasta riippumattomaan epämuodolliseen toimijuuteen, joka toteutuu eletyssä yhteiskunnassa. Virallispoliittisen valtion sijaan tekojen kontekstina on arkipoliittinen yhteiskunta, jossa ihmiset kokemuksellisesti elävät. Huomio siirtyy täten poliittisen systeemin jäsenestä politiikan tekijöihin.
Siinä missä kansalais-jäsenyys realisoituu vaikkapa passin haltijuutena, ilmenee kansalais-tekijyys käytännön osallistumisen kautta. Kansalaisuus laajenee näin käsittämään virallisten asemien ja muodollisten käytäntöjen ulkopuolelle rajautuvia yksilöitä ja ihmisryhmiä, ja auttaa tunnistamaan epämuodollisia yhteiskunnallisesti merkityksellisiä toiminnan muotoja. Aiempaan tutkimukseemme perustuen artikkelimme ehdottaakin, että kansalaisuuden tekojen huomioiminen on erityisen hedelmällistä nuorten muotoutumassa olevan kansalaisuuden osalta.
Tutkimistamme politiikkakyselyistä selviää, että osa nuorista näkee politiikan arkisena päätöksentekona. Heille politiikka liittyy omaan arkeen, ei ainostaan virallisiin instituutioihin. Nämä nuoret kertovat ’politikoivansa’ esimerkiksi keskustellessaan omaan elämäänsä liittyvistä asioista, kuten harrastuksista tai ruokaostoksista, niiden ihmisten kanssa jotka ovat läsnä heidän elämässään – mukaan lukien virtuaaliyhteisöt. Vaikka moni nuori ei mielläkään vastaavaa toimintaa politiikan termein, päätyi suuri osa kyselyihin vastanneista painottamaan arkisen toimintansa merkityksistä isinilaisittaisin politiikan tekoina. Ymmärtääksemme nuorten poliittisuutta on siis kurkotettava arkikielen läpi kokemusten ja tekoihin merkityksiin, jotka paljastavat arkipäivässä tapahtuvaa politisoitumista ja arkipoliittista aktiivisuutta.
Lepola ja Kokko (2015, 3) ovat esittäneet, että politiikan suppeat tulkinnat uusintavat jakoa aktiivisiin ja passiivisiin kansalaisiin. Näin ne voivat päätyä syventämään yksilöiden ja ryhmien välisiä epätasa-arvoisuuksia, mitä voidaan pitää hyvää tarkoittavien käytäntöjen tarkoittamattomana seurauksena. Kriittisen tutkimuksen piirissä esitetäänkin toisinaan ajatus, että nuorten kannustaminen systeemisen politiikan toimijoiksi on lähtökohtaisesti väärä ajatus, koska se liittää heidät osaksi olemassa olevia järjestyksiä ja suuntaa näin nuorten sukupolvien poliittista toimijuutta lähtökohtaisesti tiettyihin suuntiin.
Oman analyysimme perusteella ehdotamme, että systeemistä ja arkista politiikkaa ei ole tarpeen erottaa toisistaan omiksi sfääreikseen, joista jommankumman toimijoina nuoria tulisi ainoastaan tukea. Nuoret voivat toimia aktiivisesti molemmissa merkityksissä ja pyrkiä vaikuttamaan erilaisin keinoin itselleen tärkeinä näyttäytyviin asioihin. Esimerkiksi kysymys yhdenvertaisuudesta voi politisoitua yhtä hyvin yksityiselämän piiriin kuuluvassa vertaisyhteisössä kuin vaikkapa kaupunkitilojen käytöstä käydyssä julkisessa keskustelussa, joista kumpikin voi toteutua niin aktuaalisissa kuin virtuaalisissa ympäristöissä. Molemmissa tapauksissa nuoret voivat muodostaa ja mobilisoida näkemyksiään eri foorumeilla ja eri ryhmissä, aivan kuten muutkin ihmiset. Meidän nähdäksemme demokratian mallimaassa eletty kansalaisuus kuuluu kaikille ja kaikkia ihmisiä kuullaan oman elämänsä kansalaisina – iästä riippumatta!
***
Isin, Engin F. 2009. “Citizenship in the flux: the figure of the activist citizen.” Subjectivity 29:1, 367–388.
Lepola, Outi & Venla Kokko. 2015. Nuoret poliittisina toimijoina – äänestäminen ei riitä. Näkökulma 2015, nro. 5. Nuorisotutkimusseura ry. Nuorisotutkimusverkosto. (Luettu 6.7.2016) http://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/tiedostot/nakokulma05_nuoret_poliittisina_toimijoina.pdf
YLE 1.4.2018. Ylen kysely: Nuoret aikuiset kannattavat vihreitä ja keski-ikäiset demareita – ”SDP:llä suuri riski kannatuksen putoamisesta” https://yle.fi/uutiset/3-10141541
Kirjoittajat: Anni Rytioja ja Kirsi Pauliina Kallio