Venäläistaustaiset perheet tiedostavat heihin kohdistetut kulttuuriset odotukset

Maahanmuutto on esitetty 2000-luvun julkisessa keskustelussa ajoittain hyvinvointivaltion uhkana, sillä maahanmuuttajien pelätään rapauttavan Suomessa asuvien keskinäistä solidaarisuutta ja resurssien uudelleenjakoa. Näkemykset, joiden mukaan maahanmuuttajat eivät ansaitse sosiaaliturvaa samalla tavalla kuin valtaväestö, ovat lisäksi vahvistuneet ”maahanmuuttokriittisen” populismin myötä. Lisäksi maahanmuuttajiin kohdistuu kotoutumisen vaatimus, joka pyrkii sitouttamaan maahan muuttaneen tiettyihin toimenpiteisiin sanktioiden ja kotouttamistuen menettämisen uhalla.

Tätä taustaa vasten tarkastelin Sosiologia-lehden numerossa 3/2017, millä tavoin haastattelemani Suomessa asuvat venäläistaustaiset perheet positioivat itsensä suhteessa peruspalveluihin. Analyysin tuloksena tunnistin ja nimesin neljä eri positiota, joissa haastateltavat käsittelivät suhdettaan peruspalveluihin eri näkökulmista.

Kiitollisen positiossa käsiteltiin suomalaista hyvinvointivaltiota, sosiaaliturvaa ja peruspalveluita yleisellä tasolla. Tällöin nousi esiin arvostus ja luottamus Suomen sosiaaliturvaa kohtaan, sillä taloudellisen ja fyysisen turvallisuuden myötä tulevaisuus näyttäytyy ennakoitavana eri tilanteissa, mikä on erityisen tärkeää lapsiperheille. Hyvinvointivaltion tuottamaa turvallisuutta ei kuitenkaan kuvata itsestään selvänä, vaan kiitollisuutta vaativana, sillä sitä peilataan venäläiseen peruspalvelujärjestelmään, josta tällaisen turvallisuuden kerrotaan puuttuvan. Lisäksi haastateltavat esittävät, että valtaväestöä tulisi tukea ensisijaisesti historiallisten ja kulttuuristen siteiden vuoksi sekä siksi, että aiemmat sukupolvet ovat osallistuneet hyvinvointivaltion rahoittamiseen. Tällainen asetelma voi vähentää vastakkainasettelua valtaväestön kanssa, mutta samalla se lujittaa valtaväestön ja maahanmuuttajien välistä suhdetta, jossa maahanmuuttaja on valtaväestön armoilla ja häneltä vaaditaan nöyryyttä.

Kun peruspalvelukokemuksista puhutaan yksityiskohtaisemmin, myös palveluiden epäkohdat tulevat näkyvämmin esille. Väärinkohdellun positiossa tarkastelun kohteena ovat peruspalveluiden epäonnistumiset, kuten vaikea saavutettavuus, epäselvä palvelutieto ja palveluiden käyttäjän aiemman osaamisen sivuuttaminen. Peruspalveluiden työntekijöiden taholta saatu byrokraattinen kohtelu, jolloin tapaamiset on suoritettu ”ainoastaan merkinnän vuoksi”, on vaikeuttanut palveluiden saatavuutta ja perheiden arkea huomattavasti sekä viivästyttänyt suomen kielen opiskelua ja työllistymistä. Lisäksi työntekijät saattoivat selittää perheiden kohtaamia haasteita venäläisellä kulttuurilla, jolloin palveluiden käyttäjän oma näkökulma on ohitettu ja apua ei ole tarjottu.

Aktiivisen positiossa palveluiden käyttö esitetään välttämättömänä pahana, ja haastateltavat korostavat omaa aktivisuuttaan suomalaiseen yhteiskuntaan osallistumisessa. Haastateltavat tunnistavat, ottavat kantaa ja positioivat itsensä suhteessa sellaisiin yhteiskunnallisiin diskursseihin, joissa korostetaan työllistymistä integraation tärkeämpänä osana ja asemoidaan maahanmuuttajat sosiaaliturvaetuuksien väärinkäyttäjäksi. Kaikki haastattelemani henkilöt pyrkivät erottautumaan ongelmallisiksi määritellyistä ”laiskoista maahanmuuttajista”, osoittamaan oman kunnollisuutensa ja luomaan yhteisyyttä valtaväestön kanssa.

Riippuvaisen positiossa käsiteltiin riippuvaisuutta peruspalveluista elämäntilanteisiin ja arkeen liittyvänä asiana. Uudessa maassa ”itsensä rakentaminen” ja kotoutuminen on sidoksissa suurelta osin peruspalveluihin, kuten kielikursseihin ja työvoimatoimiston tarjoamiin koulutuksiin, jolloin riippuvaisuudesta peruspalveluihin pääsee eroon ainoastaan niitä käyttämällä. Välillä haastattelemieni perheiden oli kuitenkin vaikeaa saavuttaa palveluita ja riippuvuus palveluista pitkittyi. Vaikka useiden peruspalveluiden käyttö on perheille välttämätöntä, riippuvaisuus esitettiin häpeällisenä asiana, josta on pyritty irtaantumaan mahdollisimman nopeasti. Erityisesti pitkäaikaisen riippuvuuden tapauksissa maahanmuuttaja määrittyy pääosin peruspalveluiden kohteeksi. Tällöin hänellä ei ole mahdollisuutta itsenäiseen toimijuuteen palveluiden käyttäjänä.

Positioiden välityksellä tulee esiin, että haastatellut ovat tietoisia heihin kohdistetuista kulttuurisista odotuksista koskien aktiivisuuden ja kiitollisuuden vaatimuksia. Samalla he kuitenkin tuovat esille myös peruspalveluiden ongelmakohdat. Tulevaisuudessa sekä tutkimuksessa että käytännön peruspalvelutyössä tarkastelun fokus tulisikin siirtää maahanmuuttajien taustakulttuurin kysymyksistä yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän rakenteisiin sekä maahanmuuttajien ja  valtaväestön välisiin suhteisiin. Samalla tulisi huomioida myös niitä julkisia ja hallinnollisia representaatioita, jotka kehystävät maahanmuuttajien toimintaa.

Teksti perustuu Sosiologia-lehdessä 3/2017 julkaistuun artikkeliin Peruspalvelukokemukset ja arjen kansalaisuuden rakentuminen venäläistaustaisten perheiden kertomuksissa.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *