Kaupungin rajat. Sosiaalikeskus Satama, nuorisopolitiikka ja romanit

17572000_10156084513354012_425908838_o-rajattu

Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehden numerossa 1/2017 julkaistuun tutkimusartikkeliin.

Artikkelini on tapaustutkimus kaupunkitilasta käydystä kiistasta, sosiaalikeskus Satamasta ja sen pihalla sijainneesta romanileiristä. Tapaus on esimerkki kahden Suomessa marginaalisen ilmiön, talonvaltauksen ja liikkuvan väestön, kietoutumisesta yhteen kaupunkitilassa sekä paikallishallinnon keinovalikoimasta hoitaa tilanne. Tapaus valottaa niin helsinkiläistä talontaltausliikettä kuin Itä-Euroopan romanien tilannetta Suomessa ja Helsingissä.

Sosiaalikeskus Satama oli vuosina 2009-2011 Helsingin Kalasatamassa sijainnut niin sanottu autonominen sosiaalikeskus, paikka omaehtoiselle, markkinoista vapaalle toiminnalle. Kyseessä oli asuinalueeksi kaavoitetulla alueella sijainnut, purkutuomion alla ollut vanha konttiterminaalirakennus, jonka arvioitu käyttöaika oli 3-5 vuotta. Helsingin kaupunki vuokrasi rakennuksen talonvaltausliikkeelle: vuokrasopimus solmittiin kaupungin kiinteistöviraston alaisen tilakeskuksen ja nuorisoasiainkeskuksen (nk) välille, ja edelleen nk:n ja talonvaltaajien Vapaa katto ry:n välille. Helsingin nuorisoasiainkeskuksen yhteistyöllä talonvaltausliikkeiden kanssa on pitkä historia, joka ulottuu aina Lepakon valtaukseen asti. Tutkimassani Sataman tapauksessa nk perusteli yhteistyötä sekä (nuoriso-)politiikassa voimakkaalla aktiivisen kansalaisuuden diskurssilla että tarpeella rauhoittaa Helsingissä edellisinä vuosina vellonut ”talonvaltausaalto”, joka voimistui etenkin sosiaalikeskus Siperian (2002-2006) tuhouduttua tulipalossa.

Talonvaltausliikkeessä osa toimi Vapaa liikkuvuus -verkostossa, joka oli tehnyt avustavaa vapaaehtoistyötä Itä-Euroopasta tulleiden romanien parissa. Tästä syystä pian Sataman perustamisen jälkeen sen pihalle muodostui romanien asuntovaunuleiri, johon niin Helsingin kaupunki kuin media reagoivat voimakkaasti. Romanien lähtömaiden, Romanian ja Bulgarian, täysivaltainen EU-jäsenyys ja vapaa liikkuvuus astuivat voimaan vuonna 2007, minkä jälkeen suomalaisten kaupunkien katukuvaan alkoi ilmestyä suomalaiselle hyvinvointivaltiolle vieraita ilmilöitä kuten kerjäämistä, herättäen hämmennystä ja ärtymystä (Koskela 2009, 205; Oksanen 2012, 253). Ongelmana on, että romanit putoavat suomalaisen asumisperustaisen ja valtiokeskeisen hyvinvointiturvan ulkopuolelle (Saarinen 2012). EU-kansalaisina heillä on oikeus oleilla maassa kolme kuukautta, mutta vapaan liikkuvuuden sääntöjen mukaan heillä ei ole oikeutta kohdemaan sosiaaliturvaan. Perimmäinen ongelma on romaneiden lähtömaiden tilanne, joka käytännössä pakottaa heidät etsimään toimeentuloa varakkaammista EU-maista. Itä-Euroopan maiden kommunististen hallintojen kaaduttua romanit on aktiivisesti syrjäytetty, ja monet heistä elävät köyhyydessä ilman toivoa työllistymisestä tai riittävästä sosiaaliturvasta. (Leinonen & Vesalainen 2008, 23–35; Tervonen 2012, 145.)

Kaupungin nuorisotoimi sekä Sataman ja Vapaa liikkuvuuden aktiivit pyrkivät politisoimaan romanien tilannetta Helsingissä. Nuorisolautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että se ryhtyy selvittämään vaihtoehtoisen leiriytymispaikan järjestämistä, sillä Sataman pihalla ollut leiri ei ollut kenenkään mielestä ihanteellisin ratkaisu romanien asumistilanteen ratkaisemiseksi. Kaupunginhallitus kuitenkin päätti jättää esityksen käsittelemättä. Leiri, ja laajemmin romanien majoittuminen kaupungissa, suljettiin poliittisen prosessin ulkopuolelle ja leiriin haettiin puuttumiskeinoja viranomaistoimin muun muassa lastensuojeluun, paloturvallisuuteen, roskaamiseen ja epäiltyyn rikollisuuteen puuttumalla (ks. myös Koskela 2009, 241). Nuorisotoimen ajama aktiivisen kansalaisuuden politiikka jäi näin järjestys- ja turvallisuuspolitiikan jalkoihin.

Lainvoimaista vuokrasopimusta ei kuitenkaan voinut purkaa perusteetta eivätkä Sataman aktiivit suostuneet häätämään leiriä, vaikka olisivat siten saaneet sosiaalikeskukselle toimintarauhan.  Lopullisen ratkaisun kiistaan toi päätös, jonka rakennuslautakunta teki kiinteistöviraston aloitteesta, purkaa Sataman rakennus alueen nopeutuneiden rakennussuunnitelmien sekä rakennuksen huonon kunnon takia. Vuokrasopimukset siis purettiin, mutta aktiivit kieltäytyivät lähtemästä Satamasta sopimuksen päätyttyä. Tilanne jatkui kesän yli kunnes elokuussa 2011 poliisi tuli häätämään sekä romanit että aktiivit. Rakennus aidattiin ja purettiin pian tämän jälkeen ja talonvaltaajien neuvottelut nk:n kanssa olivat katkolla.

Liikkuvan väestön osalta tutkimukseni on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan käytännön ”romanipolitiikka” on typistynyt niin Suomessa kuin muualla Pohjoismaissa ja Euroopassa järjestys- ja turvallisuuspolitiikaksi (ks. Hirvonen 2012, 209; Ulkoasiainministeriö 2011, 22), jonka työkalupakkiin kuuluvat esimerkiksi leirien purkaminen, joukkokarkotukset ja etninen profilointi (Djuve ym. 2015; Hirvonen 2012, 208–209; Tervola 2012, 144). Itä-Euroopasta tulleiden romanien asumistilanteessa on kuitenkin otettu poliittisia askeleita, sillä viime syksynä Helsingin kaupunki teki linjauksen, jonka mukaan myös ei-helsinkiläisillä kodittomilla on oikeus hätämajoitukseen.

Talonvaltausliikkeelle Satama oli jonkinlainen vedenjakaja toiminnan muututtua aiempaa anarkistisemmaksi ja etenkin Sataman jälkeen neuvotteluja kaupungin kanssa kyseenalaistettiin entistä enemmän (Hallinnanloukkaaja 2015). Toiminta muuttui vähemmän näkyväksi, mutta poliittisesti motivoitunut talojen valtaaminen on, viimeistään nyt, vakiinnuttanut paikkansa suomalaisella liikekentällä, jossa se asettuu osaksi 1990- ja 2000-luvuilla virinnyttä uutta radikalismia (ks. Lindström 2012).

 

Kirjallisuus

Djuve, Anne Brit, Jon Horgen Friberg, Guri Tyldum & Huafeng Zhang. 2015. When Poverty Meets Affluence. Migrants from Romania on the streets of the Scandinavian capitals. Oslo: Fafo.

Hallinnanloukkaaja. 2015. ”Helsingin valtaustoimintaa 2010-luvulla.” Väärinajattelija. Anarkistinen aikakauslehti 7, 74–78.

Hirvonen, Ari. 2012. ”Karkotetut kansalaiset vapaan liikkuvuuden alueella.” Teoksessa Huomio! Romaneja tiellä, toim. Airi Markkanen, Heini Puurunen & Aino Saarinen. Helsinki: Like, 183–213.

Koskela, Hille. 2009. Pelkokierre. Pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Tampere: Gaudeamus.

Leinonen, Tuomo & Marjatta Vesalainen. 2008. Päivästä päivään, maasta maahan – tavoitteena toimeentulo. Rom po drom – Romanit tiellä -projektin väliraportti ajalta 3.6.–31.10.2008. Diakonissalaitoksen raportteja 1/2009. Helsinki: Diakonissalaitos.

Lindström, Samu. 2012. ”Kuokkavierasjuhlat ja kuokkavierasjulkisuus: Mielenosoitustapahtuman yhteiskunnallisia tulkintoja.” Sosiologia 49:1, 32–46.

Oksanen, Kimmo. 2012. ”Kuinka media löysi kerjäläiset. Havaintoja romanikerjäläisten ja tiedotusvälineiden suhteesta vuosina 2006–2011.” Teoksessa Huomio! Romaneja tiellä, toim. Airi Markkanen, Heini Puurunen, & Aino Saarinen. Helsinki: Like, 248–273.

Saarinen, Aino. 2012. ”Vapaa liikkuvuus. Haaste suomalaiselle muuttopolitiikalle ja naisystävälliselle hyvinvointivaltiolle.” Teoksessa Huomio! Romaneja tiellä, toim. Airi Markkanen, Heini Puurunen & Aino Saarinen. Helsinki: Like, 214–247.

Tervonen, Miika. 2012. ”Syrjäytetyt. Romanien yhteiskunnallisen uloslyönnin lyhyt historia.” Teoksessa Huomio! Romaneja tiellä, toim. Airi Markkanen, Heini Puurunen & Aino Saarinen. Helsinki: Like, 138–148.

Ulkoasiainministeriö. 2011. Suomen tavoitteet eurooppalaisen romanipolitiikan edistämiseksi. Suomen eurooppalaisen romanipolitiikan käsikirja. Työryhmäraportti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *