Kamppailu tasa-arvosta strategisessa valtiossa

Tasaarvovaje_yhteiskuvaWEB

 

 

 

 

 

Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehden numerossa 4/2016 julkaistuun tutkimusartikkeliin.

Juha Sipilän hallitusta on toistuvasti moitittu sukupuolten tasa-arvoon liittyvien kysymysten sivuuttamisesta. Hallitusohjelma Ratkaisujen Suomi oli ensimmäinen hallitusohjelma sitten 1990-luvun alun, joka ei sisältänyt tasa-arvopoliittisia tavoitteita. Sen sijaan ohjelmassa todetaan, että “[n]aiset ja miehet ovat tasa-arvoisia”.

Yksi näkyvimmistä hallitusohjelmaan kohdistuneista kritiikeistä oli tapaus, jossa joukko tutkijoita toi aloitteestamme hallitusohjelman sukupuolivaikutukset julkiseen keskusteluun. Tutkijoiden ns. suva-vaatimus asettaa vuoropuheluun kaksi Sipilän hallituksen kohtaamaan kritiikkiin olennaisesti liittyvää piirrettä: kamppailun sukupuolten tasa-arvosta ja kysymyksen akateemisten asiantuntijoiden mahdollisuuksista vaikuttaa päätöksentekoon. Luemme tapausta esimerkkinä siitä, miten viimeaikaiset hallinnan muutokset vaikuttavat feministisen vastarinnan ehtoihin ja mahdollisuuksiin.

Kuvaamme Sipilän hallituksen työskentelyssä aktualisoituneita muutosprosesseja käsitteellä strateginen valtio. Strateginen ajattelu, tavoitteellisuus ja johtamisen merkityksen korostaminen ovat keskeisiä Sipilän hallituksen julkisuuskuvassa. Vaikka nämä piirteet yhdistetään julkisuudessa usein pääministerin yritysjohtajataustaan ja hallituksen yrittäjämyönteisyyteen, niiden taustalla ovat edellisen hallituksen käynnistämä valtion ohjausjärjestelmän kehittämishanke OHRA sekä sitä edeltänyt hallituspolitiikan johtamisen kehittämishanke KOKKA.

Kehittämishankkeiden muotoilema ja Sipilän toimeenpanema poliittisen ohjauksen ja johtamisen uudistus näkyy selvimmin “strategisessa hallitusohjelmassa”. Uusi malli rikkoo hallinnonala-ajattelun ja pyrkii tuomaan tilalle rajatun määrän horisontaalisia politiikkatavoitteita. Malli pyrkii myös sovittamaan politiikan sisällöt talouden raameihin. Strategista hallitusohjelmaa voidaan ajatella teknisenä hallinnan välineenä, joka määrittää, mikä kuuluu politiikan alaan, mistä voidaan keskustella ja millaisin käsittein keskustelua käydään. Hallinnon muutokset asettavat feministisen vastarinnan uuteen tilanteeseen sekä vaikuttavat tasa-arvopolitiikan ehtoihin ja mahdollisuuksiin.

Tasa-arvotiedon tuottamista ja tunteiden hallintaa

Ideoimamme 85 professorin ja erikoistutkijan allekirjoittama suva-vaatimus esitti laatimamme alustavan sukupuolivaikutusten arvioinnin perusteella kolme väitettä hallitusohjelmasta: “hallitus ei onnistu saavuttamaan työhön, hyvinvointiin ja koulutukseen liittyviä tavoitteitaan”, “naiset ja naisvaltaiset alat maksavat kohtuuttoman taloudellisen ja inhimillisen laskun sopeuttamistoimista” ja “vuosikymmenten pitkäjänteinen työ tasa-arvon hyväksi vesittyy.” Allekirjoittaneet, joista 40 % oli miehiä, vaativat hallitukselta tasa-arvo-ohjelmaa sekä hallitusohjelman toimenpiteiden sukupuolivaikutusten systemaattista arviointia ja epätasa-arvoa tuottavien toimenpiteiden muuttamista.

10. kesäkuuta 2015 julkistettu vaatimus synnytti runsaasti mediajulkisuutta, jossa korostui vaatimuksen sisällön ohella sen runsas, nimekäs ja miehinen allekirjoittajajoukko. Julkisuuden seurauksena pääministeri Sipilä ja tasa-arvoasioista vastaava ministeri Juha Rehula kommentoivat vaatimustamme ja pääsimme tapaamaan hallituksen tulevaa ministeriä.

Tapa, jolla suva-vaatimus toteutettiin, edustaa uudenlaista feministisen kritiikin ja tasa-arvopoliittisen toiminnan muotoa Suomessa. Toisin kuin naisjärjestöjen kannanotot, vaatimuksen legitimiteetti ei perustunut ajatukseen tietyn ryhmän intressien edustamisesta, vaan yksilöiden arvovaltaan ja akateemiseen asiantuntijuuteen.

Suva-vaatimuksen saama muoto sopii yhteen valtion ja hallinnan muutosten kanssa. Yksi näistä muutoksista, joka näkyy sekä hallitusohjelmassa että KOKKA- ja OHRA-hankkeissa, on päätöksenteon tietopohjan korostuminen. Tietoon perustuvan päätöksenteon suosio on vaikuttanut myös naisjärjestöihin ja muihin tasa-arvotoimijoihin, joille enenevässä määrin tarjotaan sitä samaa objektiivista ja rationaalista tiedon tarjoajan roolia, jonka me tutkijoina luontevasti omaksuimme. Emme kuitenkaan kyenneet vaatimusta suunnitellessamme reflektoimaan, missä määrin tutkijoina luontevasti omaksumamme asiantuntijarooli olikin strategisen valtion tarjoama positio, joka heijastaa hallinnan muutosten feministiselle vastarinnalle asettamia ehtoja.

Akateemiseen asiantuntijuuteen ankkuroituminen vaikutti vaatimuksen sisältöön. Se näkyi lausumattomana mutta itsestään selvänä pyrkimyksenä affektien hallintaan: hallitusohjelman meissä herättämä kiukku, pettymys ja turhautuminen peittyivät neutraalin asiantuntijan roolin taakse. Suorien syytösten ja tunteikkaiden ilmaisujen välttäminen oli myös monien allekirjoittajien toive. Pyrimme välttämään poliittista vastakkainasettelua ja nostamaan etusijalle tasa-arvon hyötyyn pikemminkin kuin naisten sivuuttamiseen liittyviä argumentteja.

Asiantuntijuuden korostumiseen liittyy myös suva-vaatimuksessa piilevä ajatus tiedosta poliittisen muutoksen perustana. Logiikka vaatimuksen takana on, että jos hallitus olisi tietoinen toimenpiteidensä sukupuolivaikutuksista, se tekisi toisenlaista politiikkaa. Hallituksen politiikkaa ohjaava uusliberaali ja konservatiivinen ideologia sekä se mahdollisuus, että hallitus tekee tietoisesti sukupuolten tasa-arvoa rapauttavaa politiikkaa, jäävät tietoa ja faktoja korostettaessa sivuun.

Asiantuntijuuden eleet johtivat kritiikkimme epäpolitisoitumiseen. Ensinnäkin ne piilottivat kritiikin feministisen perustan. Ne saivat meidät muotoilemaan viestimme tavalla, jossa sukupuoleen ja valtaan liittyvät kysymykset jäivät tasa-arvoa instrumentalisoivien ja taloudellistavien argumenttien jalkoihin. Toiseksi asiantuntijuus imaisi meidät mukaan tieto- ja mediapeliin, joka peittää hallituksen politiikkaa todellisuudessa ohjaavan ideologian. Kolmanneksi asiantuntijaposition omaksuminen johti siihen, että emme kyseenalaistaneet avoimesti hallituksen hyvinvointivaltiota purkavaa leikkauspolitiikkaa tai sitä tapaa, jolla tietty näkemys talouden tilasta ja “sopeutustarpeesta” asetti raamit hallitusohjelmalle.

Feministisen vastarinnan ja tasa-arvopolitiikan mahdollisuudet strategisessa valtiossa

Sipilän hallituksen työskentelyssä näkyvä muutos kohti strategista valtiota on ollut etabloituneiden tasa-arvotoimijoiden kannalta hankala. Kevään 2015 vaalien alla naisjärjestöt ja muut tasa-arvotoimijat epäonnistuivat vaikuttamistyössä. Suva-vaatimuksen saama medianäkyvyys ja sen hetkellinen pääsy hallituksen agendalle kertovat asiantuntijuuden kautta suodattuneiden feministisen vastarinnan muotojen suuremmasta legitimiteetistä muuttuvassa valtiossa.

Poliittisten päätösten sukupuolivaikutuksista on suva-vaatimuksen saaman huomion jälkeen tullut näkyvä osa julkista ja poliittista keskustelua. Hallinnon muutoksista, hallitusta ohjaavista ideologioista sekä hallituksen akateemista asiantuntijuutta vähättelevästä lähestymistavasta johtuen vaatimuksella oli kuitenkin rajattu vaikutus politiikan sisältöön.

Suva-vaatimus osoitti, miten akateemisen asiantuntijuuden positiosta voidaan osallistua keskusteluun politiikan agendasta. Valitettavasti se osoitti myös, että menestyksekäs ulostulo mediassa ei välttämättä käänny menestykseksi poliittisissa prosesseissa. Median kautta voi saada kysymyksen muotoilluksi, mutta kysymyksen muuttuminen poliittisiksi teoiksi edellyttää muita toimijoita ja poliittista tahtoa.

Strateginen valtio on hankala paitsi feministiselle vastarinnalle myös tasa-arvolle ja tasa-arvopolitiikalle. Strateginen hallitusohjelma aktualisoi kysymykset siitä, onko tasa-arvopolitiikkaa olemassa, jos sitä ei ole hallitusohjelmassa, ja mitä tasa-arvopolitiikka perinteisenä politiikkalohkona voi strategisen johtamisen aikana ja agendan ulkopuolisena kysymyksenä olla.

Strategisen johtamisen vaatimus lyhyistä papereista, selkeistä tavoitteista ja täsmällisistä keinoista tiivistää monimutkaiset rakenteisiin ja valtaan liittyvät kysymykset parilla sanalla ilmaistaviksi, määrällistetyiksi tavoitteiksi. Samaan aikaan tapa, jolla talous asettaa raamit politiikan sisällöille ja jolla hallitus tekee talouspolitiikkaa talouskuripolitiikkana, rajaa sukupuolten tasa-arvon politiikan ulkopuolelle ja sanelee tasa-arvopolitiikan ehdot. Talous ja tasa-arvo muodostuvat vastinpariksi, ja tasa-arvosta tulee entistä alisteisempaa taloudelle.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *