Sosiologia, yhteiskunnalliset ongelmat ja keskitason teoriat

kaidesoja

 

 

 

 

Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehden numerossa 1/2016 julkaistuun tutkimusartikkeliin.

Maailma on täynnä ongelmia. Osa niistä on yhteiskunnallisia ongelmia. Monet niistä ovat viime aikoina kärjistyneet tai suorastaan räjähtäneet käsiin. Samanaikaisesti tieteelliseen tutkimukseen ja yliopistojen toimintaan on alettu kohdistaa entistä enemmän yhteiskunnallisia ja taloudellisia odotuksia. Lisäksi julkisessa keskustelussa yhteiskunnallisten asioiden yleiskommentaattoreina esiintyvät useimmiten taloustieteilijät ja ekonomistit, eivät niinkään sosiologit tai muut yhteiskuntatieteilijät. Nämä kolme kehityskulkua määrittävät olennaisesti yhteiskunnallista tilannetta, johon sosiologia joutuu reagoimaan yliopistoleikkausten keskellä. Miten sosiologia voisi parhaiten lunastaa paikkansa tässä uudessa tilanteessa?

Yksi varteenotettava vastaus on mielestäni se, että sosiologiassa jatketaan ja lisätään entisestään metodologisesti korkeatasoisten ja tutkimusaiheiltaan yhteiskunnallisesti relevanttien empiiristen tutkimusten tekemistä. Sosiologisen tutkimuksen näkyvyyden ja vaikuttavuuden kannalta on myös hyvä, jos sosiologit pystyvät ymmärrettävästi kommunikoimaan tuloksensa toisten sosiologien piiriä laajemmalle yleisölle. Tämä vastaus ei tarkoita vallitsevien valtasuhteiden legitimointia sosiologisella tutkimuksella tai hallintoa palvelevan selvitystutkijan roolin alistumista. Vaikka tutkija ei omaa ja tutkimustensa yhteiskuntakriittisyyttä joka käänteessään julistaisikaan, hyvin tehty empiirinen sosiologinen tutkimus on usein myös tehokasta yhteiskuntakriittistä tutkimusta. Näin on muun muassa siksi, että poliittisen ja taloudellisen vallan käyttäjät eivät yleensä halua kuulla toimintansa yhteiskunnallisesti ongelmallisista ja kansalaisten eriarvoisuutta lisäävistä seurauksista. Tästä kielii muun muassa nykyhallituksen halveksiva suhtautuminen ”kaiken maailman dosentteihin”. Sitä suuremmalla syyllä tarvitsemme lisää empiiriseen tutkimukseen pohjautuvaa sosiologista tietoa yhteiskunnasta, jota käyttämällä voidaan kyseenalaistaa julkisen vallan käyttäjien päätösten ja suunnitelmien taustaoletuksia ja perusteluja.

Metodologisesti korkeatasoista ja yhteiskunnallisesti relevanttia empiiristä sosiologista tutkimusta ei ole mahdollista tehdä ilman teoriaa. Siispä jatkokysymys kuuluu: minkä tyyppinen teoria voisi tarjota parhaan pohjan tällaiselle tutkimukselle? Mielestäni sosiologi Robert K. Mertonin keskitason teorian (middle-range theory) käsitteen täsmennetty ja joiltain osin päivitetty versio on yksi lupaavimmista lähtökohdista. Vastaus voisi löytyä keskitasolta siitä syystä, että sen enempää toisistaan erillisiksi jäävät empiiriset kuvaukset, yleistykset ja tulkinnat, kuin kokonaisvaltaiset ja hyvin abstraktit yhteiskunnan (tai koko maailman ja sen historian) teoreettiset kokonaishahmotuksetkaan eivät tarjoa riittäviä välineitä nykyisten yhteiskunnallisten ongelmien ja niiden syiden hahmottamiseen.

Kuvailevaa ja merkityksiä tulkitsevaa tutkimusta yhteiskunnallisista ongelmista sekä niiden kokemisesta ja merkityksistä eri ihmisryhmille toki edelleen tarvitaan sosiologiassa. Toisiinsa kytkeytymättömät empiiriset kuvaukset, tulkinnat ja yleistykset eivät kuitenkaan vielä riitä tuottamaan tietoa yhteiskunnallisten ongelmien tyyppejä yhdistävistä piirteistä ja niiden yleisistä syistä. Myös abstrakteja yhteiskuntateoreettisia käsitteitä ja niiden suhteiden analyysejä tarvitaan sosiologiassa esimerkiksi empiiristen tutkimusten ennakko-oletusten kriittiseen tarkasteluun. Jos kuitenkin monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia lähestytään hahmottamalla niitä hyvin abstrakteilla ja kattavilla (ja siksi monimutkaisilla) yhteiskuntateorioilla, ongelmia koskeva ymmärryksemme ei juuri lisäänny. Tämä pätee etenkin silloin, kun kilpailevia yhteiskuntateoreettisia kokonaishahmotuksia on tarjolla useita. Monimutkaisten ja korkean abstraktiotason teorioiden pohjalta on myös hankala kartoittaa tehokkaita keinoja ongelmiin puuttumiseksi.

Toisin kuin hyvin abstraktit yhteiskuntateoriat, keskitason teoriat ovat tyypillisesti käsitteellisesti täsmällisiä, suhteellisen yksinkertaisia ja empiirisesti koeteltavia. Suhteellisen abstrakteilla käsitteillä muotoilluilla keskitason teorioilla ei tavoitella konkreettisten sosiaalisten ilmiöiden tyhjentäviä selityksiä, vaan ainoastaan ilmiöiden rajattujen aspektien selityksiä niiden tärkeimpiin syihin viittaamalla. Yksittäiset keskitason teoriat voivat kuitenkin täydentää toisiaan ja tarjota yhdessä käsitteellisiä työkaluja hahmottaa sosiaalisten ilmiöiden rikkautta ja monimutkaisuutta. Mielestäni juuri näiden piirteiden vuoksi keskitason teorioihin pohjautuva empiirinen tutkimus on edellisiä lähestymistapoja lupaavampi vaihtoehto yhteiskunnallisten ongelmien ja niiden syiden sosiologiseen hahmottamiseen. Monet sosiologian erityisalojen empiirisistä tutkimuksista keskitason teorioita jo hyödyntävätkin, mutta ehkä kuitenkin liian harvat.

Nykymaailman monet yhteiskunnalliset ongelmat ovat sellaisia, että niiden hahmottamiseen eivät riitä minkään yhden tieteenalan teoriat ja käsitteet. Silloin tarvitaan monitieteistä tai tieteidenvälistä lähestymistapaa. Sosiologian ja muiden yhteiskuntatieteiden välillä on jo nykyisellään jonkin verran vuorovaikutusta. Sitä vastoin sosiologian ja kognitiotieteiden rajan ylittäminen – puhumattakaan sosiologian ja luonnontieteiden rajasta – näyttäisi olevan edelleen sosiologiassa varsin poikkeuksellista. Kuten Risto Heiskala tässä blogissa hiljattain totesi, sosiologiassa tuntuu elävän edelleen vahvana Durkheimin metodisääntö, jonka mukaan sosiaalisia tosiasioita on selitettävä aina toisilla sosiaalisilla tosiasioilla.  Tämän säännön tulkitaan usein lisäksi tarkoittavan, että sosiaalisia ilmiöitä on aina tulkittava ja selitettävä nimenomaan sosiologisilla teorioilla ja käsitteillä.

Monilta sosiologeilta näyttää jääneen huomaamatta, että sosiologeilla ja muilla ihmistieteilijöillä ei ole yksinoikeutta ihmisten tutkimiseen sosiaalisina ja kulttuurisina olentoina. Esimerkiksi viimeaikaisissa kognitiotieteissä inhimillisen ajattelun sosiaalisiin ja kulttuurisiin ulottuvuuksiin on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota. Sosiologien kontribuutioille olisi hyvin tilaa näissä tieteellisissä keskusteluissa. Hedelmällinen yhteistyö kognitiotieteilijöiden kanssa kuitenkin edellyttää tieteenalarajoja vartioivasta mentaliteetista luopumista ja avoimuutta erilaisille tieteellisille lähestymistavoille.

Yhden apuvälineen tällaiseen tieteenalarajojen ylittämiseen voisi jälleen tarjota keskitason teorian käsite. Keskitason teorioiden kehittelyn yhtenä tavoitteena on Mertonin mukaan juuri tutkimusalojen rajojen ylittäminen. Tämä voi tapahtua esimerkiksi hahmottamalla teoreettisesti eri aloilla tutkittavien konkreettisten ilmiöiden taustalta samankaltaisia tai analogisia rakenteita, prosesseja ja mekanismeja. Tässä suhteessa jotkut Mertonin aikoinaan kehittämistä keskitason teorioista ovat esikuvallisia. Mainiossa kirjassaan, The Matthew effect: How advantage begets further advantage (2010, Columbia University Press: New York), sosiologi Daniel Rigney esimerkiksi osoittaa, kuinka Mertonin teoriaa Matteus-vaikutuksista on sovellettu sosiaalisen ja taloudellisen erivoisuuden kasvun selittämiseen hyvin monenlaisissa sosiaalisen kerrostuneisuuden järjestelmissä monella eri tieteenalalla. Toisena esimerkkinä voidaan mainita Mertonin teoria itsensä toteuttavista ennusteista, jota on sovellettu äkkiseltään hyvinkin erilaisilta vaikuttavien prosessien tutkimuksessa eri tieteenaloilla. Tällaisia prosesseja ovat muun muassa pankkien ajautuminen konkurssiin, poliittisten konfliktien eskaloituminen, investointikuplien muodostuminen, rikosten uusiminen, opettajan ja oppilaan vuorovaikutus koulussa ja plasebovaikutus. Ilman näitä prosesseja toisiinsa kytkevää keskitason teoriaa niiden samankaltaisuudet olisivat todennäköisesti jääneet huomaamatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *